Kuinka tulla hyväksi pokerinpelaajaksi

2000-luvulla Suomessa nähtiin ja koettiin monia uusia trendejä. Yksi näistä trendeistä oli ehdottomasti pokerinpelaamisen räjähdysmäinen kasvu. Teknologian kehitys edesauttoi tavallisia kulkijoita ottamaan osaa tähän peliin, jota pelattiin aikaisemmin pienissä piireissä. Vaikka hyväksi pokerinpelaajaksi tarvitaan enemmän käytäntöä kuin teoriaa, ei tämä tarkoita sitä, ettetkö voisi opiskella peliä etukäteen ennen pöytään istumista. Siten tämän tekstin tarkoitus onkin antaa ohjeita ja vinkkejä teille, jotka olette kiinnostuneet pokerin kiehtovasta maailmasta.

Perusasiat kuntoon

poker2Moni aloitteleva uhkapelaaja ottaa ensimmäiseksi heti suunnan kohti Googlea etsien tietoa esimerkiksi huippusuositusta Texas Hold’em -pelin säännöistä. Toki sääntöjen tunteminen on olennainen osa koko prosessia, mutta ensiksi pitäisi katsoa peiliin ja tunnistaa minkälainen pelaaja henkilö omasta mielestä on. Nimittäin pokeri ei välttämättä ole tekninen peli missä strategia määrää pelin kulun. Päinvastoin, pokerissa tärkeintä on ensiksi keskittyä omien hermojen ja päätösten hallintaan. Meistä kaikista ei tähän ole. Kysy itseltäsi kuinka hyvin suoriudut tehtävistä paineen alaisena? Ja kuinka hyvin osaat peittää paineen tilanteessa missä muut ihmiset tulkitsevat kehonkieltäsi erittäin tarkasti.

Ilman sääntöjä ei ole peliä

Kuten aiemmin mainittu, sääntöjen tunteminen on olennainen osa pelissä menestymiseen. Monien pelin veteraanien mielestä säännöt opitaan parhaiten käytännön avulla. Emme väitä, etteikö tämän kaltainen lähestymistapa toimisi, mutta muistetaan kuitenkin, että nykypäivän veteraaneilla ei ollut alkuaikoinaan takataskussa älypuhelinta, jonka avulla uusien asioiden tutkimien kävi käden käänteessä. Toisin sanoen, sinun ei tarvitse tänään lähteä kirjastoon etsimään pokeriaiheisia opuksia vaan voit oppia pelin säännöt omalta kotisohvalta. Samalla on hyvä pitää mielessä, että nykyään voit seurata pelejä reaaliajassa ja oppia samalla pelin salat seuraamalla parhaita pelaajia esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Hyvä kasinopelaaja pitää silmänsä jatkuvasti auki.

Harjoitus tekee mestarin

Mikäli täytät ensimmäiset kaksi kriteeriä, on aika ottaa askel kohti pelipöytiä. Mutta ainoastaan uhkarohkeat – mitä voidaan käyttää synonyyminä tyhmille – aloittavat pelaamisen heti oikealla rahalla. Nimittäin yleensä ensimmäisissä peleissä jokainen aloitteleva uhkapelaaja saa kylmää kyytiä. Hyväksi onneksi monet nettikasinot tarjoavat uusille pelaajille mahdollisuuden pelata ns. leikkirahalla kunnes pelaaja tuntee olevansa valmis pelaamaan oikealla rahalla. Nämä kaksi mainiota nettikasinoa tarjoavat nettipokeria sekä leikkirahalla, että oikealla kahisevalla:

  • Full Tilt Poker
  • PokerStars

pokerstarsLeikkirahan lisäksi monet nettikasinot tarjoavat uusille pelaajille myös suuria talletusbonuksia joihin lukeutuu mm. ilmaista pelirahaa, ilmaisia ”chippejä” eli pelimerkkejä sekä bonuksia joiden avulla pelaaja voi moninkertaistaa oman rahatalletuksen. Luonnollisesti nämä tarjoukset eivät ole nettikasinoiden anteliaisuutta vaan enemmän kannustimia saada uusi kasinopelaaja tallettamaan pelirahaa ja pysymään nettikasinolla.

Nauti menestyksestä, opi tappioista

Nälkä kasvaa syödessään ja menestyksestä voi nousta hattuun. Voittojen tiellä on helppoa kulkea, mutta tappion kitkerä maku ei lähde suusta aina yhtä helposti. Toisin sanoen, vaikka pokeri on taitopeli, emme voi langeta ajatukseen jonka mukaan menestys ei vaatisi tuuria. Nimittäin pokerissa onnen merkitys on todella suuri. Siten nöyryys myöntää, että pelin lopputulos ei aina riipu omista kyvyistä hallita hermoja (kts. kohta 1) tai sääntöjen tuntemisesta (kts. kohta 2). Täten tappioista oppiminen johtaa parempaan todennäköisyyteen kulkea voittojen tiellä (kts. kohta 3)!

Loppujen lopuksi pokerissa kehittyminen vaatii samoja uhrauksia, kuin kaikessa muussakin tekemisessä, jossa haluat tulla paremmaksi. Ilman kovaa työtä ja asialle omistautumista ei kannata odottaa myöskään hyviä tuloksia. Eikä toisaalta kova työ ja omistautuminen edes takaa, että nouset hyvälle tasolle. Joka tapauksessa aina pitää yrittää sillä voittajat saapuvat aina pelikentälle, kun taas häviäjät eivät edes tule paikalle.

Scroll to Top