Kuinka tulla hyväksi jääkiekonpelaajaksi

hockey3Voit kysyä lähes keneltä tahansa jääkiekonpelaajalta, mitä he haluaisivat kehittää pelissään eniten, ja useimmat vastaavat että he haluaisivat tehdä enemmän maaleja. Jääkiekonpelaajat, ja pelaajat yleensäkin, rakastavat maalintekoa varsinkin tiukoissa paikoissa, kuten playoff-otteluissa ja yliajalla. Tekemällä lukemattomia toistoja mailankäsittelyssä ja kiekon laukaisutekniikassa maalintekokyky kehittyy tasaisesti, mutta uusien temppujen ja tekniikoiden oppiminen voi nopeuttaa merkittävästi kehitystä jääkiekonpelaajana. Tässä artikkelissa käydään läpi vinkkejä ja tekniikoita, joiden hallitseminen vie taatusti pelisi uudelle tasolle.

Perusteet

Kaikki lähtee valmiudesta pelata hyvää jääkiekkoa jo ennen jäälle menoa. Asioita, joita kannattaa ottaa huomioon sekä jäällä että sen ulkopuolella, ovat esimerkiksi seuraavat seikat:

  • Opettele kunnollinen luistelutekniikka, olitpa sitten kenttäpelaaja tai maalivahti. Ilman kunnollista luistelutekniikka muut tärkeät taitosi eivät pääse millään oikeuksiinsa jäällä!
  • Päivitä varusteitasi aina siten, että ne istuvat hyvin, oli kyse luistimista, mailasta tai pelipaidasta.
  • Ole valppaana myös vaihdossa ollessasi, ja tarkkaile vastustajien joukkueen pelitapaa. Valmistaudu pelaamaan sekä hyökkäävällä että puolustavalla tavalla jäälle päästessäsi.
  • Etsi aktiivisesti hyviä syöttöpaikkoja sen sijaan, että pidät kiekkoa vain itselläsi.
  • Laitojen läheisyydessä pelatessasi pidä pää ylhäällä, sillä takaa tulevat taklaukset voivat aiheuttaa vakavia päävammoja.
  • Vältä jäällä pysähtymistä viimeiseen asti. Pääset pienestä liikkeestä nopeammin täyteen vauhtiin ja sinua on vaikeampi peittää, kun pysyt koko ajan liikkeessä riippumatta sijainnistasi kentällä.
  • Älä naljaile tuomareille tai vastustajille. On ok pelata suurella tunteella ja tsempata oman joukkueen pelikavereita, mutta älä tee puheillasi tuomarin tai vastustajien elämästä vaikeaa jäällä.
  • Älä anna koskaan periksi kiekosta, vaan taistele siitä loppuun asti joka tilanteessa. Parhaita koskaan tehtyjä maaleja ovat epätoivoisista tilanteista periksi antamattomien pelaajien tekemät maalit.

Peliäly kehittyy kokemuksen myötä

Loistavilla jääkiekonpelaajilla on kehittynyt peliäly, joka mahdollistaa tilanteiden lukemisen ja uusien taktiikoiden käyttämisen. Gretzky sanoi aikoinaan luistelevansa sinne minne kiekko on menossa, eikä sinne missä se tällä hetkellä on. Tähän sanontaan kiteytyy hyvin peliälyn merkitys. Sen lisäksi, että voit ennakoida mihin kiekko on menossa, sinun tulisi havaita myös missä kaikki muut pelaajat ovat ja mihin he ovat menossa.

hockey2Ajattelu on, paitsi sallittua, myös erittäin tarpeellista jäällä varsinkin, jos haluat olla vastustajia yhden askeleen edellä. Saat enemmän maaleja aikaiseksi, kun ajattelet jatkuvasti mihin sinun tulisi sijoittua, minne tiimikaverisi ovat liikkumassa ja käytät tätä tietoa kun teet päätöksiä jäällä. Ole luova laukauksien tähtäämisessä. Jos ammut koko ajan ylänurkkaa kohti, vastustajajoukkueen maalivahti kyllä huomaa tämän ja torjuu laukauksesi entistä helpommin. Monet maalivahdit myös odottavat hyvien pelaajien haluavan tehdä näyttäviä maaleja, joten voit yllättää heidät tähtäämällä kovia laukauksia alakulmiin. Maalin teko längistä kannattaa silloin, kun huomaat olevasi lähellä ja, ettei maalivahdilla ole aikaa sulkea jalkojaan.

Maalivahdin hyvä tuntemus on ratkaisevaa

Peliälyyn kuuluu myös ajattelun vieminen seuraavalle tasolle ottamalla huomioon, mitä vastustajajoukkueen pelaajat ajattelevat pelitavastasi ja pelitaidoistasi. Maalivahdit huomaavat laukausten tulevan suunnan hyvin pienistä asioista, joten sinun tulisi pyrkiä peittämään laukauksen suunta mahdollisimman pitkään.

Sama toimii luonnollisesti myös toisin päin – parhaat maalintekijät pystyvät ennakoimaan puolustajien ja maalivahtien liikkeitä. Maalivahdin reaktioiden tuntemus onkin tärkeä avain maalimäärän kasvattamiseen. Seuraa vastustajajoukkueen maalivahtien tekemistä erityisen tarkasti vaihtoaitiosta ja myös lämmittelyssä, mikäli mahdollista, ja hanki heistä paljon taustatietoa katsomalla esimerkiksi aikaisempien otteluiden nauhoituksia.

Maalille liikkuminen

Kaksi yhtä vastaan -tilanteissa sinun tulisi liikkua mahdollisimman nopeasti sinisen viivan yli maalille, jolloin puolustajalle jää vähemmän aikaa miettiä miten torjua hyökkäys. Puolustajan on tuolloin pakko valita, pitääkö hän kiinni sinua vai peittääkö tilan laukomiseen kiekolliselta joukkuekaveriltasi, ja teille avautuu otollinen maalintekopaikka, valitsipa puolustaja miten tahansa. Teemu Selänne tuli tunnetuksi nopeasta maalille liikkumisesta ja tavattoman korkeasta onnistumisprosentista kaksi yhtä vastaan -tilanteissa, jolloin hänen tiimikaverinsa Paul Kariya antoi hänelle herkullisia syöttöjä.hockey1

Kun pääset maalin edustalle, älä lähde sieltä heti pois, vaan aiheuta mieluummin hämmennystä pysymällä edustalla. Tämä häiritsee maalivahtia ja pitää puolustajat kiireisinä. Maalin edustalta pystyt ohjaamaan laukauksia, olemaan maskina ja yrittää tehdä maalia rebound-kiekoista. Yksi tunnetuimmista maalintekijöistä 1980-luvulla oli Tim Kerr, joka hakeutui usein maalin edustalle ja onnistui tekemään yli 50 maalia joka kaudella yhteensä neljä kautta peräkkäin.